Valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Haanpää luki vihreiden puheenvuoron ja kommentit vuoden 2021 tilinpäätöksestä

Naantalin kaupungin talous on tällä hetkellä erinomaisessa kunnossa. Aiemmissa puheenvuoroissa olemme jo kuulleet perusteluja asialle, joten en lähde niitä toistamaan. Naantalin Vihreät haluaa kuitenkin lausua kiitoksensa osaavalle virkahenkilöstölle ja muille tilinpäätöksessä mukana olleille tahoille.

Vuoden 2021 erinomainen tulos antaa siis aihetta kiitoksille ja luo taloudellista vakautta lähivuosille. Taseen tunnusluvut osoittavat niin ikään kaupungin vahvan taloustilanteen ja iloksemme voimme todeta myös asukasmäärän olevan kasvussa.

Talouden sopeuttamispaineita ei voi kuitenkaan sivuuttaa, sillä Naantalin kuntatalous on murroksessa. Maailmanpoliittinen tilanne ja koronapandemia, energiakriisi ja ruokaturvan järkkyminen vaikuttavat Naantalinkin talouskehitykseen tulevina vuosina globaaleina ilmiöinä. Lisäksi hyvinvointialueuudistus alueellisella tasolla ja yhteisöverojen väheneminen paikallisella tasolla tuovat sopeuttamispaineita tuleville vuosille. Näissä olosuhteissa kaupungin on oltava kyvykäs huolehtimaan talouden tasapainosta ja samanaikaisesti palveluiden toimivuudesta ja saavutettavuudesta.

No, mitä vahva talous on tuonut viime vuonna mukanaan kaupungille ja kuntalaisille? Kuten tilinpäätöksen Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteuttamisosiosta selviää, kaupungin kolmen kärkihankkeen alle kirjatut toimenpiteet on saavutettu vuonna 2021 pääosin hyvin, mutta luonnollisesti koronapandemialla on ollut toteutukseen vaikutuksensa. Kärkihankkeiden osalta erityisesti sivistyspalvelut on joutunut rajoittamaan olosuhteiden pakosta toimintaansa, mutta toimintaa on myös kekseliäästi muunneltu vastaamaan rajoituksia esimerkiksi liikuntapalveluissa videostriimauksina ja ulkoliikuntana. Kiitos tästä sivistystoimen henkilöstölle.

On hienoa niin ikään huomata, että kaupungin ympäristöohjelman tavoitteita on viety eteenpäin nyt päättyneellä tilikaudella. Lähivesien laadun parantaminen ja rantojen virkistysarvojen lisääminen on kirjattu kärkihanke 3:n Kasvava ja vetovoimainen Naantali -osion yhdeksi neljästä toimenpiteestä ja siitä on suunnitelmien mukaisesti valmistunut raportti, jonka tuloksia odotamme jalkautettavaksi kuluvalla tilinpäätöskaudella.

Meille vihreille erityisen hieno ja maininnan arvoinen asia oli kaupungin liittyminen hiilineutraaliutta edistävään HINKU-verkostoon. Tyytyväisinä toteamme siis talousarvioon vietyjen ympäristöohjelman tavoitteiden edistyneen vuonna 2021.

Naantalin brändäys ja imagon vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet näyttävät myös kantaneen hedelmää. Kuten todettu, kaupunkimme houkuttelee enemmän väkeä sisäänsä kuin täältä ulos lähtee. Se on vaalittava asia jatkossakin. Velkuan uusi koulurakennus on upea lisä vetovoimatekijöiden joukossa. Naantalin kaupunki päätti rakentaa uuden koulun hirrestä ja painottaa ekologisuutta. Koulu on upea ja osoittaa, mitä hyvä suunnittelu ja yhteistyö saavat aikaan. Tulevina vuosina on investointipaineita myös vanhojen koulujen ajanmukaistamiseksi samanaikaisesti, kun uusia palveluverkon kouluja valmistuu.

Näinä aikoina, kun demokratia ja kansanvalta puhuttavat enemmän kuin ehkä koskaan ainakaan omana elinaikanani, on todettava myös, että Naantalissa on tehty paljon osallisuuden ja kuntalaisten kuulemisen edistämiseen tähtäävä työtä. Poikkeusolot ovat luonnollisesti vaikeuttaneet tätä työtä, mutta siitä huolimatta on sanottava, että kuntalaisilla on monenlaisia kanavia tuoda esiin omia mielipiteitään ja vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. Vaikka oma mielipide ja toiveet eivät voi aina toteutua, uskon, että virkahenkilöstö kuulee niitä tarkasti ja ottaa ne huomioon. Esimerkkinä kuulemisesta ja kuulluksi tulemisesta nostan tässä esiin lapsille ja nuorille suunnatun Suomen mallin eli Harrastustakuun, jonka toiminnot perustuivat viime vuonna valtakunnalliseen koululaiskyselyyn sekä lasten ja nuorten kuulemiseen toiminnoissa. Toiminnot siis suunniteltiin vastaamaan lasten ja nuorten toiveita.

Kunnan talouden johtaminen on jatkuva prosessi, joka pohjautuu lukuisiin toimenpiteisiin ja osaaviin työntekijöihin.  Se kävi selväksi 276-sivuisesta tilinpäätösraportista, jossa on perusteellisesti ja kattavasti käyty läpi kaupungin lukuista toiminnot.

Naantalin kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös osoittaa, että talouden johtamisessa on onnistuttu erinomaisesti. Nyt vahvistettavassa tilinpäätöksessä esiin tuodut moninaiset toimenpiteet ja keinot turvaavat Naantalille vakaan ja toivottavasti tasaisen hyvän talouden myös lähivuosina, vaikka monet epävarmuustekijät heittävätkin varjoa kaupungin ylle. Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen toiminta sekä eteenpäin, tulevaisuuteen suuntautuva johtajuus ovat Naantalin kaupungin eittämättä tärkeimmät voimavarat – nyt ja tulevaisuudessa. Me vihreät haluamme kuitenkin muistuttaa, että lopulta kunnan taloudenpidon merkitys on kuitenkin suurempi kuin missään rahassa voi mitata. Me kuntalaiset olemme se, minkä vuoksi rahoja lasketaan, toimintoja tehostetaan ja operationaalistetaan ja saavutettuja tavoitteita mitataan. Kaiken talouden puheen ja kurintalaisuuden keskellä on hyvä muistaa, että tavoitteena on hyvinvoivat ja onnelliset kuntalaiset.