Kaupunginvaltuusto

j. Mirva Maine
j. Jarkko Kanerva
j. Eero Latvala
j. Jasper Wilenius
j. Elina Mälkiä
1. vj. Esa Vahtera
2. vj. Henna Junttila
3. vj. Saija Porramo
4. vj. Viljo Mannerjoki
5. vj. Eero Myrskykari
”Kaupunginvaltuusto käyttää ylintä päätösvaltaa
Kaupungin asukkaat valitsevat edustajansa kaupunginvaltuustoon neljäksi vuodeksi kerrallaan neljän vuoden välein järjestettävillä kunnallisvaaleilla.
Naantalin kaupunginvaltuustossa on 43 valtuutettua. Valtuutettujen lukumäärä perustuu kuntalain mukaisesti kunnan asukaslukuun.
Valtuutetut voivat työskentelyä varten muodostaa valtuustoryhmiä, joita Naantalissa on seitsemän.
Kaupunginvaltuusto kokoontuu kaupungintalolla (Käsityöläiskatu 2) valtuustosalissa. Yleisö voi seurata valtuuston kokouksia, sillä ne ovat julkisia.
Kaupunginvaltuuston tehtävät
Valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Kuntalain mukaan valtuuston tulee:
  • päättää toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista
  • päättää hallinnon järjestämisen perusteista
  • päättää talouden ja rahoituksen perusteista sekä hyväksyä talousarvio
  • päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista
  • päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista
  • päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta
  • valita jäsenet kunnan toimielimiin
  • päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista
  • valita tilintarkastajat
  • hyväksyä tilinpäätös ja päättää vastuuvapaudesta
  • päättää muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista”

Kaupunginhallitus

j. Mirva Maine
vj. Jasper Wilenius
KD:n edustajan vj. Saija Porramo 2019–2021
”Kaupunginhallitus vastaa kaupungin hallinnosta, taloudenhoidosta, valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kaupunginhallitus valvoo kaupungin etua ja, jollei johtosäännöissä toisin määrätä, edustaa kaupunkia ja käyttää sen puhevaltaa.
Kaupunginhallituksen tehtävät on määritelty kuntalain 23 §:ssä sekä kaupunginhallituksen johtosäännössä.
Naantalin kaupunginhallituksessa on yksitoista jäsentä, joista jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Varsinaisten jäsenten lisäksi kokouksiin osallistuvat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa, esittelijänä toimiva kaupunginjohtaja ja pöytäkirjaa pitävä hallintojohtaja. Asiantuntijoina kokouksiin voi osallistua myös muita viranhaltijoita tarpeen mukaan.”

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

j. Esa Vahtera
vj. Jarkko Kanerva 2017–2019
vj. Jasper Wilenius 2019–2021

Lautakunnat

Keskusvaalilautakunta

j. Erja Hautala
vj. Pekka Leinonen
Keskusvaalilautakunta kokoontuu tarvittaessa kulloinkin toimitettavana olevien vaalien valmistelun johdosta.”

Koulutuslautakunta

pj. Jarkko Kanerva
j. Henna Junttila
vj. Viljo Mannerjoki
vj. Aino Haakana

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

j. Eero Latvala
vj. Viljo Mannerjoki
”Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta huolehtii kirjaston ja museon toiminnasta sekä tukee kulttuurin harrastustoimintaa. Lautakunta huolehti kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja päättää lisähankinnoista kaupungin taidekokoelmaan.
Vapaa-aikapalveluilla edistetään hyvinvointia ja vapaa-ajanvieton aktiivisuutta tukemalla asukkaiden omaa toimintaa ja tarjoamalla toimintaedellytykset liikunta- ja nuorisojärjestöille. Omalla ohjatulla toiminnalla pyritään tavoittamaan myös ne ryhmät ja henkilöt, joita järjestöt tai muut ohjauspalvelut eivät tavoita.”

Saaristolautakunta

j. Sara Sorto
vj. Riitta Salokannel
”Saaristolautakunnan tehtävänä on toimia asiantuntijana kaupungin saaristoasioissa. Sen toimialaan kuuluvat myös mm. saariston ja maaseudun kehittämishankkeet, kalastusasiat sekä saariston edunvalvonta. Lautakunnan tehtäviin kuuluu seurata ja arvioida palvelujen toteutumista saariston näkökulmasta. Se vastaa myös kaupungin saaristo-ohjelman laatimisesta.
Saariston yhdistyksien toimintaedellytyksiä tuetaan avustuksilla. Yhteistyötä tehdään saariston elin- ja toimintaympäristön sekä elinkeinojen ja lähidemokratian kehittämiseksi.”

Sosiaali- ja terveyslautakunta

vpj. Hanna Erjanti
vj. Ilona Lilja-Kurkela

Sosiaali-ja terveyslautakunnan yksilöjaosto

j. Erja Hautala
vj. Aino Haakana
”Yksilöjaoston tehtävänä on hallintosääntö 14 §:n mukaan huolehtia niistä tehtävistä, jotka sosiaali- ja terveyslainsäädännössä kuuluvat yksilöä koskevissa asioissa monijäseniselle toimielimelle.”

Tarkastuslautakunta

j. Pekka Leinonen
vj. Jyrki Heino
”Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.”

Tekninen ja kaavoituslautakunta

j. Elina Mälkiä
vj. Saija Porramo
”Teknisen lautakunnan tehtävänä on vastata yhdyskuntatekniikan ja toimitilojen toteutuksesta ja hoidosta sekä osaltaan huolehtia kaupungin maa- ja vesialueista. Tekninen lautakunta seuraa ja valvoo haja-asutusalueiden yksityistieverkon suunnitelmallista kehittymistä ja valmistelee joukkoliikenteen palveluihin liittyvät asiat.”

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

vpj. Saija Porramo
vj. Elina Mälkiä

Yhtiöiden hallitukset

Naantalin Energia Oy

j. Leena Haanpää
”Naantalin Energia Oy hallinnoi sähköverkkoa ja tarjoaa asiakkailleen sähkön siirto- ja jakelupalvelut Kanta-Naantalin alueella.”

Naantalin Matkailu Oy

j. Ilona Lilja-Kurkela

Naantalin Vuokratalot Oy

j. Viljo Mannerjoki 2017–2019
j. Jasper Wilenius 2019–2021
”Naantalin Vuokratalot Oy on Naantalin kaupungin omistama itsenäisesti toimiva osakeyhtiö, jolla on hallinnassaan 925 asuntoa.”

Toimikunnat

Kotipihatoimikunta

pj. Eero Myrskykari
”Kotipihatoimikunnan tehtävänä on edistää puutarhojen ja pihojen hoitoa Naantalin kaupungin alueella. Kotipihatoimikunta on toiminut aktiivisesti 60-luvulta asti.
Tämä tapahtuu kotipihakilpailun merkeissä, johon otetaan vuosittain mukaan 20 – 30 esimerkillistä ja hyvin hoidettua pihaa. Kilpailupihoille jaetaan kiitokseksi ja kannustukseksi erilaisia palkintoja.
Kilpailuun osallistuvat pihat valitaan kuntalaisten tai toimikunnan jäsenten kilpailuun ilmoittamista pihoista. Ilmoituksen voi tehdä toimikunnan sihteerille tai kaupungin palvelupisteeseen. Myös toimikunnan jäsenet ottavat vastaan ilmoituksia hyvin hoidetuista pihoista.
Erilaiset pihat kilpailevat omissa sarjoissaan. Paitsi omakotipihoja, vuosittain palkitaan  mahdollisuuksien mukaan sekä yrityspiha että taloyhtiön piha.”

Lahjaomaisuustoimikunta

j. Riitta Salokannel

Nimistötoimikunta

j. Sara Sorto
”Kaavoitetuilla alueilla osoitekatujen ja -teiden nimet vahvistetaan asemakaavan yhteydessä. Kaavan laatimisvaiheessa kaavasuunnittelija ja nimistötoimikunta valmistelevat yhteistyössä katunimet ja muun nimistön.”

Toimikunta Vanhankaupungin asemakaavan toteuttamista varten

j. Paul Brück